Verkkopolku

Kirkkohistoria, Opintoverkko - Uskonnon verkot



Etusivu

Kirkkohistoria aikakausittain

Kirkkohistoria teemoittain

   

Kirkollinen hierarkia ja vallankäyttö

   

Vainottu ja vainoava kirkko

   

Kirkon radikaalit ja uudistajat

   

Kirkon leviäminen

   

Kirkko ja taide

   

Hajaantuva kirkko

   

Kirkko ja tiede

   

Mystiikka ja karismaatisuus

   

Opin kehitys

   

Kirkko taistelee

   

Askeesi ja sääntökunnat

   

Kirkko toimii

Linkkejä kirkkohistoriaan

Tietoja sivustosta

Kirkon leviäminen


KIRKON LEVIÄMINEN

Jerusalemissa helluntaina n. vuonna 33 syntynyttä alkuseurakuntaa kunnioitetaan koko kirkon alkuna. Parissa kymmenessä vuodessa kirkko kuitenkin oli levinnyt ohi juutalaisalueen ja saavuttanut Imperiumin pääkaupungin Rooman. Vuoteen 100 mennessä koko itäinen Välimeren alue oli kristinuskon piirissä.

Varhaisia lähetystyöntekijöitä olivat Jeesuksen lähetyskäskyä noudattavat apostolit. Heidän apunaan vaikuttivat avainhenkilöt, joilla oli käskyvaltaa ja suhteita jopa Imperiumin rajojen yli. Mukana epämuodollisessa lähetystyössä oli virkamiehiä, kauppiaita ja sotilaita. Seurakuntaväki tuki työtä myös taloudellisesti.

Vuoteen 200 mennessä koko Välimeren alue oli saanut tiedon kristinuskosta. Ensimmäinen kokonainen valtio, joka kääntyi kristinuskoon oli Armenia. Kristinusko oli kulkeutunut pitkin Niiliä kohti Afrikan sarvea ja silkkitietä pitkin Intiaan. Hellenismin vaikutusalueet olivat saaneet mahdollisuutensa.

Sen jälkeen alkoi varsinainen Euroopan liittyminen kristittyyn maanpiiriin.. Frankkien kääntyminen kristinuskoon hallitsijansa Klodovigin johdolla 400-luvun lopussa oli näkyvin alku germaanien ja läntisten barbaarien onnistuneelle käännytykselle. Brittein saaret olivat roomalaisen menneisyytensä vuoksi jo 300-luvulla olleet mukana kirkolliskokouksissa, mutta luopuneet yleisestä kirkosta poliittisista syistä. Nyt ne käännytettiin uudestaan. Pohjoiset maat olivat myös tietoisen lähetystyön kohteena. Kristinuskoa tarvittiin taitelussa läntistä Eurooppaa uhkaavaa islamia vastaan ja pohjoisen viikinkivaaran torjumiseen.

Lähetystyö slaavien keskuudessa alkoi Kreikasta ja vakiintui muodollisesti Kiovassa 900-luvulle tultaessa. Pohjoinen oli ainoa suunta, johon islamin saartama Bysantti saattoi uskontoaan levittää. Venäjän muodostuessa yhtenäiseksi valtioksi tuli Moskovasta "Kolmas Rooma" ja ortodoksinen caesar, tsaari piti itseään myös Rooman keisarin uskonnollisen arvovallan perijänä. "Neljättä Roomaa ei tule!"

Keskiajan lopulla oli uusi suuri lähetyskausi. Läntiset löytöretket olivat tuoneet eurooppalaisille hallitsijoille uusia alamaisia ja uusia alusmaita. Valloittajien rinnalla kulkivat lähetyssaarnaajamunkit. Itäiseksi suurvallaksi kasvava Venäjä alkoi levittäytyä kohti Aasiaa. Lopulta Alaskaan asti perustettuihin sillanpääasemiin kulki myös ortodoksinen kirkko. Lähetystyössä olivat omalla tavallaan niin erakkoisät kuin rikkaat skiitat ja luostarit.

Protestanttien lähetystyö käynnistyi hitaasti. Toisaalta ei ollut voimia eikä innostusta levittää omaa oppia kun kirkot vasta vakiintuivat. Toisaalta saatiin sopivia lähetysalueita vasta 1600-luvulta lähtien kun protestanttiset kuningashuoneet saivat siirtomaita Pohjois-Amerikasta, Kaakkois-Aasiasta ja Afrikan keski- ja etäläosista. Aluksi siirtokunnat elivät omaa elämäänsä, se saattoi olla ehtona paikallisen kaupan jatkumiselle. Toisessa vaiheessa kauppakomppaniat saattoivat aloittaa tai tukea "lähetystyötä", itse asiassa tavoite oli hyötyä taloudellisesti

Vasta 1700-luku on protestanttisen lähetystyön alun todellinen vuosisata. Raamattulähetys ja sosiaalinen työ siirtomaissa vaativat lähetysseuroja. Uusien alueitten avautuminen ennen tuntemattomilla seuduilla esim, Keski-Afrikan sisämaata kohti osoittivat työn valtavat vaatimukset. Seuraava vuosisata oli protestanttien lähetystyön ennennäkemättömän aktiivisuuden ja optimismin aikaa.

Katolinen kirkko käytti samaan aikaan voimansa sisäisten ongelmiensa ratkaisuun ja ortodoksinen kirkkoperhe pyrki säilyttämään olevan tilanteen, ulkolähetystä ei juurikaan tehty. Osa ortodoksisista pikkuryhmistä joutui vainon kohteeksi, esim. Venäjän Georgiassa. He pakenivat uudelle mantereelle, mutta elivät siellä omissa kylissään eivätkä pyrkineet käännyttämään muita.

Seuraava vuosisata - vuosituhannen viimeinen - toi mukanaan katastrofeja : kärjistynyttä siirtomaavaltaa ja kaksi maailmanpaloa sekä kymmeniä paikallisisa sotia, jotka kestivät ja kestävät sukupolvien ajan. Tämä merkitsi valtavaa haastetta. Oli autettava niitä, joiden hätä oli suurin, kääntyivät he sitten tai ei. Kaikki median välineet olivat käytössä, kyse oli siitä, oliko sanoma kilpailukelpoinen. Kristittyjen jakautuminen omilla maillaan on yhä suurin este työn onnistumiselle lähetyskentillä.

Copyright Opintoverkko / Maija Arvola
Palaute Opintoverkon sivuista harri.peltomaa@opinto.net


© Kirkkohistoria, 2002 - 2019.
Verkkopolku.net tai Opintoverkko eivät ole vastuussa näiden sivujen sisällöstä.
Verkkopolku.netin www-tuotanto Tuomo-Media, 2002.