Verkkopolku

Kirkkohistoria, Opintoverkko - Uskonnon verkot



Etusivu

Kirkkohistoria aikakausittain

Kirkkohistoria teemoittain

   

Kirkollinen hierarkia ja vallankäyttö

   

Vainottu ja vainoava kirkko

   

Kirkon radikaalit ja uudistajat

   

Kirkon leviäminen

   

Kirkko ja taide

   

Hajaantuva kirkko

   

Kirkko ja tiede

   

Mystiikka ja karismaatisuus

   

Opin kehitys

   

Kirkko taistelee

   

Askeesi ja sääntökunnat

   

Kirkko toimii

Linkkejä kirkkohistoriaan

Tietoja sivustosta

Vainottu ja vainoava kirkko


VAINOTTU JA VAINOAVA KIRKKO
Kirkko syntyi juutalaisuuden keskelle. Juutalaisten erioikeudet. joista tärkein kirkon kannalta oli vapautus keisarikultista, tukivat varhaisen leviämisen vuosia. Kun kirkko oli levinnyt yli juutalaisten rajojensa, eivät juutalaisten vapaudet sitä suojelleet. Juutalaiset toimivat kristittyjä vastaan, näitä pidettiiin luopioina ja jumalanpilkkaajina.

Antiikin termi ateismi tarkoittaa luopumista omista jumalista. Erityisen tärkeitä olivat kaupunkivaltioitten suojelusjumalat. Rooman imperiumissa keisari edusti koko valtakunnan suojeluhenkeä ja siksi keisarikultti oli isänmaallinen velvollisuus. Se takasi hyvinvoinnin ja rauhan. Kieltäytyjät olivat maanpettureita. Maanpetturin rangaistus on kuolema.

Kristittyjä vainottiin satunnaisesti jo 60-luvulla paikallisissa vainoissa, joista julmin oli Neron vaino Rooman kaupungissa. Kun vaino alkoivat järjestelmällisiä 90-luvulla oli tärkein syytös juuri keisarinpalvonnasta kieltäytyminen. Syytös laajentui 200-luvun puolivälissä ja paikoin kaikkia kristittyjä rangaistiin koko roomalaisen uskomusjärjestelmän hylkäämisestä. Vasta kun roomalaiset jumalat väistyivät Konstantinus Suuren käskystä tuli tilaa kristinuskolle.

Konstantinuksen uskontopolitiikka vuodesta 311 lähtien tuki hänen valtiollista politiikkaansa. Jos kristinuskoa ei voitu hävittää, siitä oli tehtävä vahva liittolainen. Konstantinus antoi kirkolle ensin olemassaolon oikeuden, sen jälkeen saatiin samat oikeudet kuin muillakin uskonnoilla imperiumissa oli. Sitten saatiin tukea valtiovallalta, erioikeuksia ja lopulta kehoitus taistella juutalaisia ja muita uskontoja vastaan. Vainotusta oli tullut vainoaja.

Keskiajalla kristityt jakautuivat kahteen pääryhmään, idän ja lännen kirkkoon. Erilainen historiallinen kehitys, eri kieli ja eri kulttuuri johtivat muodolliseen eroon 1054. Ero merkitsi suurinta mahdollista pahaa, mitä kirkko saattoi toiselle toivoa: kirkonkirous tarkoittaa, että toinen lähetetään kadotukseen. Myös maallista tuhoa toivottiin, kun lännen ristiretkeilijät käänsivät aseensa Konstantinopolia kohti.

Ristiretkien taustalla ei ollut niinkään suvaitsemattomuus eriuskoisia kohtaan kuin halu saada Pyhän maan tärkeimmät paikat lännen kirkon hallintaan. Osa niistä oli paikallisten muslimiruhtinaitten käsissä, osa idän ortodokseilla. Ristiretkissä oli monien muiden sävyjen ja tavoitteiden rinnalla myös kristittyjen välisen uskonsodan luonne.

Reformaatiokausi merkitsi varsinaisten uskonsotien alkamista. Schmalkaldenin sodat päättyivät uskonrauhaan, jonka periaatteena oli "kenen maa, sen uskonto". Kolmekymmenvuotinen sota, ensimmäinen koko läntistä Eurooppaa koskenut maailmansota kiisteli sitten siitä, kenelle maa kuului. Ensimmäiset merkit suvaitsevaisuuden kasvusta ovat silloin säädetyt sopimukset sotavankien kohtelusta kun he olivat eriuskoisia.

Valistuksen ajaksi sanottu 1700-luku vaati sitten sekä valistuneiden seurakuntalaisten että hallintovallan suulla yksityisen ihmisen uskonnonvapautta. Ilman sitä ei kukaan voinut olla "vapaa henki" ja noudattaa vain omantuntonsa ohjeita. Ilman uskonnonvapautta ei myöskään kukaan uskaltanut muuttaa maasta toiseen kun hänen ammattitaitojaan talouselämässä ja sotapalveluksessa tarvittiin.

1800- luvulla käsitettiin uskonnonvapaaus vielä oikeudeksi olla omassa uskonnossaan, ei vapaudeksi vaihtaa mihin tahansa uskontoon eikä missään tapauksessa vapaudeksi olla ilman uskontoa. Kun uskonnonvapautta koskeva lainsäädäntö vähitellen salli ensin muut vakiintuneet kristilliset kirkot, sitten uudet vastasyntyneet pikkuryhmät, sai niiden myötä olemassaolon oikeuden moni ei-kristitty vähemmistö Viimeiseksi mainittiin lainsäädännössä juutalaisuus. Ensimmäisestä vainotusta tuli vihon viimeinen sallittu.

Kirkkojen väliset suhteet ja yhteistoiminta ovat olleet keskeisiä kiistakysymyksiä 1900-luvun kirkkopolitiikassa. Ekumeniaa on pidetty tienä aitoon kristittyjen yhteyteen ja toisaalta kehityksenä kohti maailmankirkkoa, joka on saatanallinen yritys hävittää aito kristinusko. Kun vuoropuhelu on ylittänyt suurten maailmanuskontojen rajat on samanlainen jako näkyvissä: toiset näkevät keskusteluissa tien ihmisarvon tunnustamiseen ja maailmanrauhaan, toiset taas väittävät, että on luovuttu kristinuskon perusteista ja siirrytty pakanain puolelle.

Copyright Opintoverkko / Maija Arvola
Palaute Opintoverkon sivuista harri.peltomaa@opinto.net


© Kirkkohistoria, 2002 - 2019.
Verkkopolku.net tai Opintoverkko eivät ole vastuussa näiden sivujen sisällöstä.
Verkkopolku.netin www-tuotanto Tuomo-Media, 2002.